Ompeluhuoneen kauppa

26. kesäkuuta 2014

Onneksi on viime tippa

Reissuun ollaan lähdössä. 

Aloin tässä viime tipassa ajattelemaan sitä käytännön tilannetta, kun meidän heimo vaeltaa tuplarattaiden kera paikasta toiseen. Miten saan kuljetettua mukana koko sakin juomapullot, varavaatteet, potan, vauvan ruuat, vaipat, kosteuspyyhkeet, laastarit, lasten keräämät kivet ja kepit... 


Tulin siihen tulokseen, että ompelen vaunulaukun, vaikka minulla ei olisikaan ollut siihen oikeastaan aikaa tässä tämän kohtuullisen intensiivisen ja innokkaan pakkausruljanssin keskellä. 


Onneksi Hipun blogissa on nämä uskomattoman yksityiskohtaiset ja käyttökelpoiset ohjeet (klik), joiden avulla sain tehtyä tämänkin laukun (klik). Kankaat on kirppikseltä tai saatuja. Vetoketjukin kirppiskamaa.


Tarkoitus on kiinnittää laukku rattaiden työntöaisaan näillä kahdella napilla. Jää nähtäväksi, onnistuuko se, sillä rattaat on jo määränpäässä. (Kiitos K&M, kun otitte ne kyytiin!)


Laukun sisälle ompelin neljä taskua, joihin voin tunkea pikkutavaroita. Kävi vain sellainen pieni juttu, että ompelin taskut väärinpäin. Ei oikein pysy tavarat taskuissa, kun taskunsuu on alaspäin. No, ei anneta pienten yksityiskohtien häiritä onnistumisen iloa. Voihan ne joskus kääntää tai olla kääntämättä.


Laukku on pakattu.


5 kommenttia:

  1. Aurinkoisen kaunis laukku! Sinne laukun pohjalle minulla ainakin kaikki tavarat päätyvät jossain vaiheessa taskuista huolimatta, joten ei kai siitä suurta haittaa ole, jos taskut ovatkin nurinpäin ;).

    VastaaPoista
  2. Onpa nätti laukku! pirteistä kankaista :) Minäkin tein reissuun, kesti muutamaa tuntia vaille koko reissun. Vetoketju oli kierrätetty kans ja oli hiukan liian täyteen ahdettu tavaraa ja napsahti rikki. Hyvä syy kehitellä ja toteuttaa vielä hienompi seuraavalle reissulle :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovassa käytössä kyllä oli mullakin kassi reissussa. Kantohihnan lisäisin, jos joskus uuden tekisin, kun tuota on hankala kantaa. Muuten toimi ihan hyvin.

      Poista
  3. eksyin jostain blogiisi,selasin pikaiseen ja pyörittelin silmiäni:) kaikenlaista ihanaa osaatkin ommella,toisin kuin minä,joka en osaa ees ompelukonette käyttää...

    VastaaPoista
  4. Kiitos :). Kaikki muuten osaa käyttää ompelukonetta, jos on riittävästi intoa...

    VastaaPoista