Ompeluhuoneen kauppa

2. syyskuuta 2015

"Iisa Inkeri Kekkosen" kastejuhla


Vietimme eilen lastenhuoneessa "Iisa Inkeri Kekkosen" kastejuhlaa. Ensimmäisen nimen päätti lapsen äiti (4 v) ja loput nimet lapsen kastanut pappi (jolla oli kyllä liperit kaulassa, mutta jalassa verkkahousut). Kastemekon valmistivat lapsen isoäiti ja äiti yhteistuumin ja se valmistui n. 15 minuuttia ennen kastetoimituksen alkua. Koko ristäisjuhla sai alkunsa juuri tästä kastemekosta. 

Sain vasta ystävältäni kapean suikaleen vanhan lakanan reunapitsiä ja annoin sen 4-vuotiaalle, koska en keksinyt sille käyttöä. Eilen lupasin ommella nukelle jonkun vaatteen ja hän kiikutti minulle tuon pitsisuikaleen. Tehtiin sitten pikainen kastemekko. Hiukan on ns. kynämallinen, mutta kangas oli noin kapea. Yläosa on trikoota, yhdestä kappaleesta.


 Iisa Inkeri Kekkonen on vielä sen verran kalju, että teimme myös tällaisen hiuskoristeen.


Kastettavan lapsen sisarus sai myös juhlavaatteet.


Toimituksen jälkeen otettiin perhekuva (joka onnistui paremmin kuin perhekuvat perheemme aikasemmissa kastejuhlissa.) 


Heti perhekuvan ottamisen jälkeen äidin oli kiiruhdettava syöttämään lasta, tosin syöttämisen kohteeksi valikoitui sisarus, mutta väliäkö sillä. Imetystyynyn tuolle pikkuäidille on ommellut isosisko.


Harvinaisen mukavat ristiäiset kyllä oli kaikkinensa.

4 kommenttia:

  1. Jos lukijatilastoissa näkyy kummia, selitys saattaa löytyä taannoisesta kuutamoyöstä ja usean tunnin unettomuudesta ja eräästä serkusta, joka löysi tiensä tänne ja luki blogin alusta loppuun. Tai no, lopusta alkuun.
    Hurjan hienoja ompeluksia, olet kyllä taitava. Mukava päästä myös kurkkimaan kuvien ja tekstien kautta elämään ompelutöiden takana. Ja erityisen mukavaa, että tekstejä lukiessa kuuli koko ajan sinun äänesi :)
    Aion poiketa toistekin.

    VastaaPoista
  2. Ihana kastejuhla, onnea pienelle nimestä ;). Molemmat mekot on hienoja.

    VastaaPoista