Ompeluhuoneen kauppa

11. toukokuuta 2014

Äitienpäivän juhlamekot

Löysin muutama tovi sitten kirppikseltä Tampellan Lempi-kankaasta ommellut verhokapat, joita aurinko oli paistaessaan sieltä täältä haalistanut ja muutamia tahrojakin jonkun keittiössä niihin oli roiskunut, mutta minulle tämä kangas oli suuri aarre. 


Ompelin siitä jo aikaa sitten Lempi-mekon tälle pikkutättäräiselle ja tänään hän viimein sai pukeutua mekkoon äitienpäiväjuhlan kunniaksi. Isosisko sai samaiselta kirppisreissulta löytyneestä kankaasta samansorttisen mekon.

  
Kaavana Mekkotehtaan Alviina, kuten niin monesti ennenkin. Vaikka tein mekot yhtä kokoa pienempinä kuin mitä nämä tytöt normaalisti käyttävät, piti silti kaventaa rinnan kohdalta lisää. Pituutta vähän lisäsin helmaan ja hihoihin.



Suunnittelin ensin lyhythihaisia, mutta sitten muistin kaikki ne edelliset äitienpäiväjuhlat, joihin on etsitty pitkähihaista kesämekon kaveriksi ja päätin suosiolla tehdä pitkähihaiset kesämekot Lapin kesään.


Verhojen valmiita käänteitä hyödynsin isomman mekon hihansuissa ja pienemmän mekon helmassa. 


Kaikki ompelevat ihmiset varmaan jo käyttävätkin tukikangasta kaula-aukon alavaroissa, mutta minä raukka opin sen vasta näiden mekkojen myötä. Ei ole koskaan ollut aikaa tai tilaisuutta käydä mitään ompelukurssia ja opin kaiken tällä saralla lukuisten yritysten ja eritoten erehdysten kautta. 

Silitin siis kaksipuoleisen (siis sellaisen, jossa on liima molemmilla puolilla) tukikankaan ensin alavaraan kiinni ihan nopsasti niin, että tukikangas juuri ja juuri liimautui. Sitten ompelin alavarat kaula-aukkoon ja silitin kunnolla. Ei tarvinnut tikata ja kaulus niin sievästi sujahti asemiinsa juuri niin kuin toivoin. Myös nappihalkio onnistui paremmin kuin koskaan. Olisi ehkä kannattanut jo aikaisemmin hoksata tämä asia. Aina ei ole nimittäin ihan onnistunut tämä osasto mekoissa. 


Niin on äitienpäivä taas illassa. Kultaisia ovat nämä ihmiset tässä ympärillä. Yhden kortissa luki, että 

"Äiti tiedän sen,
olet paras mahdollinen."

Lohdullinen ajatus tällaisena äitienpäivänä, joka sisälsi ihan mahdotonta härdelliä, mutta onneksi myös muutaman seesteisen hetken.


5 kommenttia:

  1. Ompa ihanat ja en kyllä tiennyt tuota alavarajuttua, kiitos infosta :)

    VastaaPoista
  2. Onpa neideillä kauniit kesämekot. Toivottavasti on paljon juhlia tulossa kun on mitä pukea ylle. Hienoa "paras mahdollinen äiti"!

    VastaaPoista