Ompeluhuoneen kauppa

26. joulukuuta 2013

Neulemalleja lasten ja aikuisten pukimiin


Sain lahjaksi tällaisen vanhan kirjan, joka sisältää neuleohjeita vuodelta 1945. Sodan jälkeisissä tunnelmissa kirjan koonnut Aino Hausmann valittelee esipuheessa sitä, miten hankalaa on saada lankoja. Lopuksi hän toteaa: "Muutenkin naisten ahkerat sormet keräävät hiljaisuudessa kokoon miljoonia, joita ei viedä tilikirjoihin, mutta joiden olemassaolo näkyy kansakunnan hyvinvoinnissa."
Ja ajatella, sama harrastus jaksaa innoittaa meitä suomalaisia naisia vielä nykyäänkin. Tosin tuolloin neulominen ei tainnut olla harrastus, mutta varmaan jotain samanlaista aikaansaamisen riemua nuo esiäiditkin ovat aikanaan kokeneet.

Kirjassa on kerrottu suomalaisista perinneneuleista. Siitä löytyi monta kiinnostavaa ohjetta. Olisipa aikaa toteuttaa joskus joku niistä!

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisen kirjan sait pukilta. Jospa löytäisi kirpparilta tai muualtakin vanhoja käsityöohjeita toteuttavaksi. Käsityöiloa sinulle t. marjalellu

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Iloahan käsitöistä saa aivan valtavasti! Ainakin täällä päin SPR:n Kontista on toisinaan löytynyt ihan nimelliseen hintaan vanhoja, arvokkaita käsityökirjoja tai -lehtiä. Onnea etsintään!

    VastaaPoista