Ompeluhuoneen kauppa

20. joulukuuta 2013

Tupsuja ja rivi norsuja

Tuntuu olevan helpompaa (ja hauskempaa) ommella uusia tonttulakkeja kuin etsiä vanhat varastosta.




Puuvillakangas Eurokankaasta paitsi väliin on eksynyt yksi marimekkoinen. Tupsut on kivoja, mutta niiden tekeminen ei niinkään. 
No, saivatpahan lopulta omansa jokainen lakki.

----------

Minäkin uskalsin kokeilla sitä, mitä muutamat uskaliaat käsityöblogistit. Kudoin vauvalle villahaalarin pyörönä, siis ilman vetoketjun paikkaa, ja täten sain kutoa aina oikeaa. Kun tekele oli valmis, ompelin pari kertaa tiheää siksakkia kuviteltuun vetoketjun paikkaan. Sitten otin rohkeasti sakset käteen ja leikkasin haalarin auki siksakkien välistä. Lopuksi varmistin vielä siksakilla reunat uudelleen. Vetoketjun ompelin varmuuden vuoksi käsin.



Kuviona taas näitä ihania norsuja, joihin olen niin kovin mieltynyt. Haalariin minulla ei ollut muuta ohjetta kuin Ruttunutun ekstrahelppo paitaohje, jossa neulominen aloitetaan ylhäältä. Lankana lempilankani Novitan Florica.


----------

 Minäkin innostuin tekemään pikkuiselle Piipin. Idean sain Lotalta

'

Kädet, jalat ja pään tein näin: leikkasin valkoisesta trikoosta suorakulmion, joka oli reilusti itse Piipiä suurempi. Nurkkiin ja keskelle ompelin ympyrät, jotka kiristin palloksi ja täytin vanulla.






No niin. Nyt saa joulu tulla, kun pienimmällekin on joululahja. 

Hyvää joulua itse kullekin säädylle!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti