Ompeluhuoneen kauppa

5. joulukuuta 2013

Yksinkertainen imetysmekko

Ompelin pitkästä aikaa itselleni. Näitä yksinkertaisia imetystunikoita tai -mekkoja olen tehnyt vuosien varrella vinon pinon, mutta uuden ihanaisen vauvan myötä innostuin taas ompelemaan yhden lisää, kun vanhat ovat jo aikalailla kulahtaneet.



Idea tässä mekossa on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että etukappale koostuu kahdesta osasta. Alempi ihoa vasten tuleva osa alkaa kainalosta ja jatkuu niin pitkälle kuin vaatteelle pituutta tahtoo, päällyskappale taas alkaa olkasaumoista ja päättyy tuonne jonnekin vyötärön yläpuolelle. Päällyskappaleen leikkaan n. 5 cm leveämmäksi kuin aluskappaleen ja laitan alareunaan kuminauhakujan. Etukappaleessa on siis rintamuksen kohdalla kaksi kangasta päällekkäin ja siitä aukosta, joka muodostuu, kun kankaat vetää erilleen on sitten kätevä erinäisissä tilanteissa ruokkia pienokaista. Velourkangas Metsolasta.

Hox hox imetysmekkojen tekijät: piti tulla lisäämään tarkennus yllä olevaan. Jos teet joustavasta kankaasta, kannattaa ommella imetysluukun molemmat kappaleet yhtä leveinä  eli ei päällyskappaletta leveämpänä kuin alakappale.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti