Ompeluhuoneen kauppa

6. tammikuuta 2015

Neulottu taskuvillapaita

Jo syksyllä valmistui tämä esikoispoikani villapaita, mutta kaikki muut kiireet ovat estäneet sen ilmestymistä tänne blogiin. Nyt tuntuu olevan sopiva päivä julkaista tämä täällä, kun ulkona on oikea tammikuun pakkanen.



Paita on neulottu ylhäältä alas Novitan Isoveljestä. Idean sain ihanasta neuleohjekirjasta,  jonka sattumalta löysin kirjastosta, mutta kirja on aikoja sitten palautettu, enkä nyt millään muista sen nimeä tahi tekijää. 


Tein ensimmäistä kertaa neulotun taskun. Se olikin yllättävän yksinkertainen juttu: kaikki tapahtui aika lailla kuten lapaseen peukaloa tehdessä. Lopuksi ompelin valmiin taskun nurjalle kiinni


Villapaidan yläosa on sileää neuletta ja raitaosuus aina oikein. 


Onhan se hyvä, että saa tuon puhelimen välillä taskuunkin!

2 kommenttia:

  1. Vaude mikä neule! Sinä se kerkiät puikkojakin heilutella ihanien ompelusten lisäksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sakru! Tuota neulomisaikaa tahtoo kertyä päivittäin, kun meidän pienimmät lapset ovat jotenkin vahingossa tottuneet siihen, että istumme heidän sänkyjensä vieressä siihen asti, että nukahtavat ja toisinaan siihen kuluu tovi jos toinenkin.

      Poista