Ompeluhuoneen kauppa

26. lokakuuta 2014

Virkatut lapaset


Todelliseen tarpeeseen syntyneet lapaset. Olen tänä syksynä hukannut kahdet rakkaat villalapaset, äidin neulomat ja mieheni kummitädin neulomat. Löydän ne vielä, kuten aina ennenkin, mutta alkoi jo sormia palella niin paljon, että piti saada äkkiä lämmikettä tähän hätään. 


Kyllä tämä parjattu Internet silti on aarreaitta esimerkiksi tällaiselle harrastelijakäsityöläiselle. Googlen kuvahaku ja Pinterest tarjosivat niin monet lapaset, että oli vaikea valita. Päätin kokeilla virkattuja lapasia lähinnä siksi, että niitä kehuttiin nopeiksi valmistaa ja totta se kyllä oli. Olisinko käyttänyt näihin lapasiin aikaa korkeintaan pari tuntia. 

Ohje Novitalta, seuraaviin muutoksin (itselle muistiin, sillä tähän virkkauslapaseen varmaan vielä palaan, kun joku muu tarvitsee äkkiä lapaset): 

1. En tehnyt ranteeseen nappikaitaletta, vaan ryhdyin suoraan virkkaamaan lapasosaa.
2. Tein vain viisi kerrosta kiinteitä silmukoita ja sitten vaihdoin pylväisiin, koska älysin, että näin lapanen valmistuu vielä nopeammin. (Eihän pylväät niin tiiviitä ole kuin kiinteät silmukat, mutta kyllä noissa sormet sisällä pysyy.)
3. Kärkikavennuksessa en tehnyt ollankaan välikerroksia, johtuen näistä pylväistä. Viimeisen kavennuskerroksen tein kiinteillä silmukoilla.
4. Peukaloa kavensin viidennellä kerroksella 3x1s. (Peukun tein kiiinteillä silmukoilla.)

Lankana Novitan Isoveli, menekki arviolta yhteensä yksi kerä. Koukku nro 5, kuten ohje käskee.



Nyt on lapaset, vähän reilut, mutta eipähän kiristä. 

3 kommenttia:

  1. Ihanat ja hauskat lapaset! Kätevää sulla tuo hukkaaminenkin kun ottaa ja tekee uudet. Joku toinen joutuis käymään kaupassa, koska virkkaamisessa menis niin kauan että kerkiäis näpit jäätyä. :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivat, näitä pitää kokeilla! :)

    VastaaPoista