Ompeluhuoneen kauppa

2. elokuuta 2014

Kukkasia ja eräs tapa ommella helmakäänne


Kankaanostolakosta huolimatta sorruin tilaamaan tuossa taannoin tätä Pikku-Piltin Kukkaset-joustofroteeta metrin palan. Siitä sain itselleni mekon syksyn rientoihin. 


Saikin leikellä kankaan tarkkaan, että riitti. Sattui tulemaan tuollainen rypytys rintamukseen, kun huppuun ei riittänyt leveyttä, niin piti sitten rypyttää kaula-aukkoa, jotta huppu mahtui paikalleen. Onpahan vaihtelua sekin osaltaan. Huppu ei näköjään näy missään kuvassa, mutta siellä se pienuudestaan huolimatta keikkuu menossa mukana niskan seutuvilla.  


Sain kankaan riittämään tähän edellä mainittuun huppuun sillä keinoin, että tein näin pitkät resorit hihansuihin. 


Helma takaa reilusti pidempi kuin edestä.  

Olen muuten keksinyt tavan huolitella joustavien paitojen ja mekkojen helmat niin, etteivät ne kupruile. (Kupruilevia on tullut tehtyä varmaan kymmeniä, joten on jo aikakin keksiä tämä.) Huolittelen helman saumurilla niin, että säädän differentiaalisyötön kohtuullisen kireälle (mun Berninassa n. 1,5). Kun sitten käännän helman ja ompelen miten milloinkin (kaksoisneula, sik sak, joku koristeommel), kangas kääntyy kauniisti ja helposti. Pieni, mutta mukava juttu. 

Ps. Harmi, kun en halua kuvata itseäni. Tulee tylsiä kuvia henkarissa. Milloinhan saan tilaa mallinukelle? Ehkä syksyn aikana...

2 kommenttia:

  1. Tykkään vihreästä väristä ja tästä kuosista. Tosi kiva hupparimekko, rypytys tuossa pääntiellä näyttää hyvälle.

    VastaaPoista