Ompeluhuoneen kauppa

15. lokakuuta 2015

Kaksi paitaa ja lökäpöksyt kuopukselle


Sain jostain päähäni, että haluan tehdä tuollaisen nappisysteemin kuopuksen paitaan. En vain yhtään ymmärtänyt miten se tehdään. Facebookin ompeluryhmän kautta sain aivan ihanan auliita neuvoja. Tehtaamon Tiina lisäsi blogiinsakin ohjeen, jonka avulla osasin ja onnistuin, vaikka välillä meinasi epätoivo iskeä. 


Tämä raidallinen oli koekappale ja sen huomaa esimerkiksi siitä, että hupun/kauluksen nurkka ei oikein meinaa asettua nätisti.



Rohkaistuin niin kovin tästä koeyksilöstä, että silppusin jostain saadun puuvillaneuleen. (Mulla on kaapit täynnä sukulaisten hylkäämiä vaatteita joo. Ne kantaa vanhat vaatteensa aina ensin mulle ja sitten Konttiin. Kiitos vaan taas tästäkin!)


(En kerenny silittää, että sain kuvat ennen kuin aurinko laski ja lapsi meni päiväunille.)


Kaavan pohjana Heilt speciell og jubel -kirjan raglanpaita. 


Samasta hylättyjen vaatteiden läjästä kaivoin myös housut ja henkselit. Tulipa reilut, mutta eiköhän ongelma ajan myötä korjaannu,


 Henkselit oli harmittavasti lyhyet, niin väsäsin tuollaiset jatkopalat.






6 kommenttia:

  1. Oi että,miten kivoja! Hauska tuo kaulus!

    VastaaPoista
  2. Tosi hauskoja vaatteita, kivan kulmikas tuo hupun kaarrokesauma :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Tuollaisella kauluksella vois joskus tehdä vaikka vanhasta villaneuleesta villapaidan lapselle...

    VastaaPoista
  4. On kyllä hyvännäköisiä paitoja! Kaulushärpäke napilla on tosi makee!

    VastaaPoista
  5. Tykkään, tykkään, kyllä! Ihana kaulus, suuret napit miellyttävät minua. Ja henkselihousut pojilla, juuri ihanin vaate.

    VastaaPoista