Villaneule

Syysillat ovat niin pimeitä, että on mukavinta käpertyä sohvan nurkkaan puikkojen ja langan kanssa. 

Lankana tuttuakin tutumpi Novitan Seitsemän veljestä. Neuloin taas ylhäältä alas. 

Lämpimiä koti-iltoja ja kynttilänvaloa sinullekin, kuka ja missä lienetkin! 

Karvalakki

Vielä ehdin syyslomalla ommella karvalakin neidille, koska velipojillakin on. 

Meinasin kirjoittaa, että "surauttaa karvalakin", mutta ajattelin olla rehellinen kuitenkin. Olisinko kääntänyt tämän viisi kertaa kääntöaukosta ympäri ennen kuin sain istumaan edes jotenkin. Onpahan nyt kaava tulevia inspiraatioita odottamassa. Puuvillakangas ei ole kaikkein armollisin materiaali istuvuutta ajatellen, mutta tyttö valitsi tämän kankaan. Eikä tämä räntäkelien lakki ole, mutta pakkastahan täällä Lapin talvessa saattaa esiintyä.

On kyllä ollut hauskoja hetkiä ompeluhuoneessa tällä syyslomalla, mutta nyt työt kutsuu, koneet on peitelty ja ideoita yritetään myös haudata tai siirtää tuonnemmaksi, mutta saa nähdä, miten onnistuu. Pitäisi varmaan alkaa blogi- ja instagramlakkoon, ettei saisi ainakaan yhtään uutta ideaa enää. 

Vielä on jotakin syyslomalla ommeltua postaamattakin, mutta ne on mulle itselle ja niiden kuvaaminen tahtoo siirtyä koska se on niin, äh, hankalaa.

Kaksi paitaa ja lökäpöksyt kuopukselle

Sain jostain päähäni, että haluan tehdä tuollaisen nappisysteemin kuopuksen paitaan. En vain yhtään ymmärtänyt miten se tehdään. Facebookin ompeluryhmän kautta sain aivan ihanan auliita neuvoja. Tehtaamon Tiina lisäsi blogiinsakin ohjeen, jonka avulla osasin ja onnistuin, vaikka välillä meinasi epätoivo iskeä. 

Tämä raidallinen oli koekappale ja sen huomaa esimerkiksi siitä, että hupun/kauluksen nurkka ei oikein meinaa asettua nätisti.

Rohkaistuin niin kovin tästä koeyksilöstä, että silppusin jostain saadun puuvillaneuleen. (Mulla on kaapit täynnä sukulaisten hylkäämiä vaatteita joo. Ne kantaa vanhat vaatteensa aina ensin mulle ja sitten Konttiin. Kiitos vaan taas tästäkin!)

(En kerenny silittää, että sain kuvat ennen kuin aurinko laski ja lapsi meni päiväunille.)

Kaavan pohjana Heilt speciell og jubel -kirjan raglanpaita. 

Samasta hylättyjen vaatteiden läjästä kaivoin myös housut ja henkselit. Tulipa reilut, mutta eiköhän ongelma ajan myötä korjaannu,

 Henkselit oli harmittavasti lyhyet, niin väsäsin tuollaiset jatkopalat.

Kolme paitaa ja yksi pipo

Paitavaraston täydennystä kiireitten keskellä.

Jyväskylän kangaskaupan (entinen Kestovaippakauppa) korppikangas on juuri sellainen, joita olen toivonut kangaskauppoihin. 

Kankaasta riitti myös pipoon, jonka vuoritin valkoisella trikoolla. Pipo on jo muuttanut uudelle omistajalleen, joten parempaa kuvaa siitä ei enää saa.

Olen kaipaillut kauppohin myös ruusukankaita ja nimenomaan paksumpia, kuten tämä college. Tämän kankaan sain ostettua facebookin ompeluryhmän kautta.

Peruspertsaa, mutta lapsilla on taas sopivia vaatteita kaapissa ja äiti on saanut purkaa luomisen tuskaansa.

Tyttövauvan mekkoja, pipoja ja kännykkäpussi

Pikaisesti tulin vain kertomaan, että olen ommellut sellaisia juttuja, joiden ompelemista rakastan. Olen ommellut tyttövauvan mekkoja.

Ei ole tyttövauvaa talossa eikä lähimaillakaan, mutta ompelin kokeeksi myyntiin Facebookin ommeltujen vaatteiden kirppikselle.

Tilkkukoriakin yritin epätoivoisesti tyhjentää, vaikka ei se tuntunut vajenevan. Tein tupsut trikoisiksi samalla tavalla kuin keväällä. Ovat kestäneet pesuja ja olen ollut ihan tyytyväinen kaikin puolin tähän tekniikkaan. Myyntiin tein, mutta enpäs ihan raskinutkaan sitten, vaan nappasin omilleni muutaman kuitenkin.

Tämä kännykkäpussi ja avainnauha tulikin sitten ihan tarpeeseen ja suoraan käyttöön meidän ekaluokkalaiselle. Niskaan laitoin tarran kaiken varalta, kun aina hirvittää nämä kaulassa roikkuvat narut näiden pikkuapinoiden kiipeilyjä seuratessa. Kiinnitin sivuun pienen lenkin, jossa poika saa pitää avaimiaan, jos tämä nyt auttaisi vähän tätä joka-aamuista "missämunavaimet", "missämuntakki", "äitimissämunkengät" -rumbaa. (Ei sillä, että tämä kyseinen ekaluokkalainen olisi mitenkään heikoin lenkki näissä asioissa tässä perheessä, mutta joka aamu on jollakin jotakin hukassa ja saattaapa olla perheen äidilläkin.)

Osa mekoista ja pipoista on vielä myymättä, joten jos joku kiinnostaa, niin laita sähköpostia. 

Vauvasukkia

Kun nuorin lapsemme syntyi, sain yllätyksekseni paketin paikalliselta puolitutulta mummolta. Paketissa oli villasukat. Villasukat minun kuudennelle lapselleni, jolla oli jo monet sisaruksilta perityt villasukat. Jotenkin ilahduin noista sukista aivan erityisen paljon. Se mummu oli istunut nojatuolissaan ja kutonut näitä sukkia ja ajatellut ehkä juuri minua ja ehkä vielä enemmän tätä meidän kuudetta vauvaamme. Hän oli varmaan ajatellut, että haluaa toivottaa tämän vauvan tervetulleeksi maailmaan. 

Ehkä sen mummon teko lämmitti mieltäni myös siksi, että olen niin kovasti villasukkaihminen. Jos aikuinen tarvitsee lämmikettä kylmää maailmaa vasten, niin tarvitseehan sitä varsinkin tuollainen pieni vastasyntynyt. 

Niinpä neuloin kesän automatkoilla tällaisia raitasukkia, ja olen saanut nyt syksyn kylmetessä lahjoittaa näitä pienille uusille ihmisille. (Vihreä-punaiset ovat siskoni neulomat, kiitos M!)

Jumppapussit

Sain aikaiseksi ommella parille pojalle jumppapussit, kun muuten kantavat verkkareitaan repun pohjalla. 

Vuosien takaisista kestovaippaprojekteista jääneet PUL-kankaiden loput sain samalla kätevästi käytettyä. Nyöriä yhteen pussiin olisi saanut olla 3 metriä, mutta oli vähän vähemmän. Nyörit kulkevat alanurkissa sirkkarenkaiden läpi ja ylhäällä kiertävät nauhakujassa. Yhdessä pussissa on kaksi narua, joten näitä voi kantaa kuten reppua. En saanut kurttuja millään pois muovitetusta kankaasta, mutta epäilenpähän vain, että kurtut ei ole vähenemään päin, kun meidän pojat ottaa nämä käyttöön.

Niin siinä vain sitten on käynyt, että Oivan ompeluhuonekin on siirtynyt helppoon ja nopeaan Instagram-maailmaan, vaikka en aikonut. Jonain heikkona hetkenä päätin kokeilla ja täytyy kyllä myöntää, että joku suuren maailman ihminen on keksinyt vähän liian houkuttelevan tavan verkostoitua. Olin luullut, että Instagram on vain selfieitä varten, mutta olin (taas kerran) väärässä. Loputtomasti ompeluksia, neulomuksia, kaikkea ihanaa eri puolelta maailmaa, minun taskussani. Eikä niitä tarvitse etsiä, vaan se systeemi tietää, mitä haluan nähdä ja ehdottaa sitä minulle. Pistin linkin Instagram-profiiliin tuohon sivupalkkiin. 

Silti puhun edelleen hitaamman viestinnän ja blogien puolesta. Kaino toiveeni ja vakaa suunnitelmani on, että Oivan ompeluhuone pysyisi olemassa myös blogina, koska tärkeää eivät ole vain kuvat, vaan myös sanat.