Kannattaako ommella ja neuloa kauniita vaatteita?

Jos pitäisi nimetä vuodesta yksi kuukausi, joka on erityisen hyvä ompelukuukausi, se olisi joko tammi- tai helmikuu. "Härkäviikot", joulutouhut takana, valo lisääntyy, kevät alkaa hiipiä mieleen.

Vauvallehan minä eniten olen ommellut, tuolle pienelle ihanaiselleni. Instagramissa eräs ompelukaverini jakoi kuvan tämän tapaisesta frillapaidasta ja ihastuin siihen niin paljon, että oli kokeiltava. Frilla kiertää siis niskan takaa yhtenäisenä. Taskut nyt on vähän liikaa puolivuotiaalle, mutta halusin silti tehdä nekin. 

Kevättä kohti katse kääntyy aina joustamattomien puuvillojen pinoja kohti. Kokeilin vauvalle tällaista shortsimekkoa, kun tavalliset mekot on koko ajan kainaloissa, vauva liikkuu jo niin paljon. 

Kesällä näitä voi käyttää sitten ilman alusvaatteita, mutta jo nyt sukkisten ja bodyn kanssa.

Päätin, etten tee vauvalle isompia nahkatossuja, kun ne ristiäisiin tehdytkin on jääneet tosi vähälle käytölle. Villasukathan ne on käytännölliset, mutta niin vain löysin yhtenä päivänä itseni leikkelemästä nahkaa. Mahtaa jäädä melkein koristeeksi, mutta onpahan söpöt.

Huomaan enemmän ja enemmän ompelevani yksivärisistä kankaista, välillä tulee ihan kuosiähky, mutta kyllä tämä(kin) kangas on silti niin mahdottoman kaunis. Tämän on taiteillut niin lahjakas Leena Renko, tämän meidän Lapin yliopiston kasvatteja muuten hän.

 Pari haalaria myös pakkaspäiviin.

Tuo Instagram ompelupiireineen tarjoaa kyllä vähän liikaa virikkeitä minulle. Sieltä sain idean tällaiseenkin paitaan. Maalasin pensselillä kankaalle nuo mustat kuviot emo-väreillä, siis kankaanpainoväreillä. 

Kehtaan esitellä tämän toisenkin paidan, vaikka en ole pitkään aikaan epäonnistunut näin pahasti. Harmi vain, että se kävi isotöisen neulepaidan kohdalla eikä esimerkiksi jonkun nopean ompeluksen. No, jospa tämä alkaisi näyttää paremmalta lojuttuaan hetken kaapissa, tai sitten puran. Tuli siis vain huonon mallinen. Syytän huonoa ohjetta, mutta se on typerää, sillä minun olisi pitänyt ymmärtää, että ohje on huono. Lapaset on sentään ihan ookoo.

Kesää kohti jo vähän tällaista mekkosta ja polvipaikkalegginssit.

Eurokankaan palalaariin olin hukkua, kun satuin paikalle juuri kun sinne oli purettu maailman ihanimpia villasekoitekankaita. Niistä surautin pitkän villatakin (suunnilleen) sillä ohjeella, mikä pari tekstiä taaksepäin on täällä blogissa. Helppo kuin mikä.

Pikkuisen samistelua meidän tyttärille myös. Toiselle legginsit, toiselle body. 

Ja sitten nämä frillapyllypöksyt. Näitä on monet ommelleet ja olen yrittänyt ajatella, että nuo frillat tuolla takapuolessa on epäkäytännölliset ja tarpeettomat ja vaikka mitä, mutta niin vain tällaisetkin tein. 

Vauvallehan on ihan sama, onko päällä kaunista vai ei, frillat ja kuosit on hänen näkökulmastaan ihan yhdentekeviä. Kyllä se kuitenkin ainakin minun mieltäni piristää, että lapsilla on joskus kauniit vaatteet. En tarkoita nyt kalliita merkkivaatteita, vaan sellaisia, mitkä ovat minun mielestä kauniit. (Ja samaan hengenvetoon sanon, että aika usein meillä kotilapset on yövaatteissa koko päivän, kun kellään ei huvita pukea ja ollaan vain täällä kotona, ja silloin on estetiikka kaukana.)

Haluan vielä kertoa noiden vauvan jalassa olevien villasukkien tarinan: kun toiseksi nuorin lapsemme oli vauva, sain paketin eräältä puolitutulta vanhukselta. Paketissa oli villasukat vauvalle, kauniit, lähes yhdeksänkymmentävuotiaan ihmisen neulomat villasukat. Viime viikonloppuna tuo vanhus peiteltiin haudan lepoon. En päässyt hautajaisiin, mutta pidin vauvalla kotona näitä villasukkia ja ajattelin, että ihminen elää paitsi muistoissa, myös siinä, mitä on neulonut, ommellut, maalannut, piirtänyt, rakentanut.