Muistikortin purkua

Pitkin syksyä olen ommellut silloin tällöin jotain itselleni, mutta ovat vain jääneet laittamatta tänne blogin puolelle. Meinaa tuo Instagram olla helpompi kanava jakaa näitä käsitöitä tällaiselle kiireiselle, mutta en aio lopettaa tätä blogia kuitenkaan. 

Minun värini ja perusmekko. 

Pitkään olen himoinnut tuota vyyhtikangasta. Tilasin ja raskin pilkkoa leggareiksi. Ihanan paksua joustocollegea. Esittelin näitä miehelleni ja hänen tehtävänsähän siinä tilanteessa on sanoa jotakin rohkaisevaa ja kaunista. Hän sanoi, että nuohan näyttävät aivan lihaksilta. Okei...

Sain piirrettyä juuri itselleni sopivan leggarikaavan Mallikelpoinen -blogin ohjeella. Ihan mieletöntä, että mulla on leggarit, jotka ovat juuri sopivat.

Minulta on puuttunut tällainen kaapu, johon voi kietoutua, kun palelee. Tein sen taannoisen nollahukkamekon ohjeella, leikkasin vain etukappaleen leveämpänä, niin sain tuollaiset liehukkeet.

Mitenköhän tähän sitten kietoutuisi, sen aika näyttää.

Ompelen kaikki mekot itselleni omalla kaavallani, jonka olen aikoja sitten piirtänyt jostain kaupan mekosta ja muokannut sitä aikojen saatossa aina sopivammaksi. Nyt halusin kokeilla, olisiko joku valmiskaava parempi ja kokeilin tietysti aikuisten Mekkotehtaasta tätä mallia, jonka nimeä en enää muista, koska kirja oli lainassa. 

Onneksi en tuhlannut tähän ihanampaa kangasta. Oma kaavani osoittautui paremmaksi. Kaula-aukkokin on minun makuuni liian avara. Mutta sen sijaan nuo raitaleggarit ovat ihan ok, kunhan pysyisivät puhtaina. 

Eurokankaan palalaarista löytyi kiva trikoo, josta tein jo syksyllä peruspaidan. Harmittaa, kun se on jo nyt nukkaantunut käyttökelvottomaksi. Aina noihin palalaarikankaisiin ei voi kyllä luottaa. 

Vielä viimeiseksi tämä Pottupelto. Tilasin kangasta itselleni reippauspalkinnoksi kerran kun olin ollut oikein reipas. Tästähän olisi voinut tehdä mitä vain, mutta tein nyt sitten tällaisen.