Mekko

Facebookin ompeluryhmästä bongasin kiinnostavan mekon. Sain jostain revittyä vähän aikaa ja kaapista löytyi ihanan paksua Eurokankaan trikoota, vai olisiko melkein joustocollegea. Suunnilleen metrin pala ei riittänyt hihoihin, kun vaate on niin leveä. Yhdestä leveydestä sain juuri riittämään, kun leikkasin etu- ja takakappaleet toisiinsa nähden ylösalaisin.

Taskujen kohdalla jouduin hiukan etsimään apua internetin ihmemaailmasta. Ompelin toisen taskupussin etukappaleelle, toisen takakappaleelle ja sitten sivusaumaa ommellessa taskun kohdalla ompelin taskupussit yhteen. Mahdottoman yksinkertaista, kun vain tajusin.

Jotenkin vinossa tuo mekko tuossa kuvassa, on se oikeasti kuitenkin symmetrinen. Leveimmältä kohdalta mekko on n. 70 cm. Vapaalla kädellä muokkasin tuon helman. Pohjalla se sama kaava, jolla aina teen kaikki mekot itselleni. 

Tämä mekko on armollinen. Sen sisällä on mukavaa. Täytyy varmaan tehdä toinenkin jossain vaiheessa. En tekisi kuitenkaan kovin ohueasta kankaasta, sillä muuten helman muoto ei näy ja taskut eivät pysy aloillaan.

Huomenna on helmikuu. Ettei olis kevät tulossa?! Eihän tässä enää hihoja tarvitakaan. Ensi kesänä paistaa aurinko ja tarvitaan vain hellehattu mekon kaveriksi. Sitä ennen saadaan nauttia kevätauringosta, jonka voiman unohtaa joka talvi, varsinkin täällä pohjoisessa. Helmikuussa alkaa aurinko näkymään.

Käyttövaatteita lapsille

Enimmäkseen joululomalla ommeltuja vaatteita, mutta vasta nyt ehdin tänne.

Tämä Mutturallan Annikan tekemä Pyryharakka oli sellainen harvinaisen selvä "pakko saada" -kangas. Tuo Annikan blogi on muistaakseni ensimmäinen käsityöblogi, jota olen seurannut. Siitä on jo aika monta vuotta, kun sattumalta päädyin sinne. Tuon blogin myötä opin ensin ymmärtämään, mitä sana "blogi" tarkoittaa ja myöhemmin monta muuta juttua. 

Kaksivuotias rakastaa näitä eläinkuoseja. Jos hän saa itse valita paidan, hän valitsee aina "hakkalapaidan". Ei osaa sanoa harakka, mutta osaa päättää ja valita.

Hamstraan sukulaisilta näitä ratkenneita tai muuten hylättyjä farkkuja. Pienensin herralle isojen poikien housut. Sain säästettyä polvien tikkaukset. Vyötärölle ja lahkeeseen resorit. 

Tilasin taas kerran R-collectionilta kasan collegea, jonka vertaista en ole vielä muualta löytänyt. Myös resorit on siellä tosi napakoita ja värisävy tietysti juuri sama kuin collegessa.

Taskuja väsäsin piristykseksi ja myös jotta erottavat pöksynsä.

Tätä ritaritrikootakaan en voinut olla tilaamatta. En itse kovinkaan tästä pidä, mutta sen verran olen jo oppinut, että pienistä ritareista kasvaa isoja poikia, jotka eivät enää leiki ritarileikkejä. Ja tilasin tätä liian vähän. Toinen ritari jäi ilman. 

Vielä tällainen mun tytöllein.

Nyt on muistikortti purettu, huh! 

Olen taas paljon pohtinut tätä blogia, kuten monet muutkin teistä blogikavereista. Aikaa on vähän ja sitä saa jakaa monen asian kesken. Blogin taso on väistämättä tätä: lapset nurkkaan pärekorin viereen, muutama pikainen räpsy ja vähiten suttuinen tänne jonakin iltahetkenä muun lomassa. 

Olisi houkuttelevaa siirtyä pelkästään Instagramin maailmaan. 

Mutta. Siellä on niin vähän tekstiä. Kaiken ei tarvitsisi muuuttua vain pikavauhtia ohivilahtaviksi kuviksi. Jotain kummaa viehätystä on tässä päiväkirjaformaatissa. Olen tehnyt tätä nyt jo yli kaksi vuotta. Ei yhtään arvontaa, ei haasteita, ei projekteja. Vasemmalla kädellä, tiskipöydän reunalla, lapsia nukuttaessa, seuraavaa työpäivää ajatellessa. Silti päätin taas jatkaa. Koska saan tästä jotain kummaa hyvää mieltä. Ja koska itse olen saanut niin paljon ideoita teiltä toisilta tätä kautta, niin miksipä en minäkin kantaisi pientä ja ohkaista korttani tehtyjen käsitöiden mahtavaan kekoon.

Voimia alkavaan viikkoon. Pakkasella paistaa monesti aurinko.

Muistikortin purkua

Pitkin syksyä olen ommellut silloin tällöin jotain itselleni, mutta ovat vain jääneet laittamatta tänne blogin puolelle. Meinaa tuo Instagram olla helpompi kanava jakaa näitä käsitöitä tällaiselle kiireiselle, mutta en aio lopettaa tätä blogia kuitenkaan. 

Minun värini ja perusmekko. 

Pitkään olen himoinnut tuota vyyhtikangasta. Tilasin ja raskin pilkkoa leggareiksi. Ihanan paksua joustocollegea. Esittelin näitä miehelleni ja hänen tehtävänsähän siinä tilanteessa on sanoa jotakin rohkaisevaa ja kaunista. Hän sanoi, että nuohan näyttävät aivan lihaksilta. Okei...

Sain piirrettyä juuri itselleni sopivan leggarikaavan Mallikelpoinen -blogin ohjeella. Ihan mieletöntä, että mulla on leggarit, jotka ovat juuri sopivat.

Minulta on puuttunut tällainen kaapu, johon voi kietoutua, kun palelee. Tein sen taannoisen nollahukkamekon ohjeella, leikkasin vain etukappaleen leveämpänä, niin sain tuollaiset liehukkeet.

Mitenköhän tähän sitten kietoutuisi, sen aika näyttää.

Ompelen kaikki mekot itselleni omalla kaavallani, jonka olen aikoja sitten piirtänyt jostain kaupan mekosta ja muokannut sitä aikojen saatossa aina sopivammaksi. Nyt halusin kokeilla, olisiko joku valmiskaava parempi ja kokeilin tietysti aikuisten Mekkotehtaasta tätä mallia, jonka nimeä en enää muista, koska kirja oli lainassa. 

Onneksi en tuhlannut tähän ihanampaa kangasta. Oma kaavani osoittautui paremmaksi. Kaula-aukkokin on minun makuuni liian avara. Mutta sen sijaan nuo raitaleggarit ovat ihan ok, kunhan pysyisivät puhtaina. 

Eurokankaan palalaarista löytyi kiva trikoo, josta tein jo syksyllä peruspaidan. Harmittaa, kun se on jo nyt nukkaantunut käyttökelvottomaksi. Aina noihin palalaarikankaisiin ei voi kyllä luottaa. 

Vielä viimeiseksi tämä Pottupelto. Tilasin kangasta itselleni reippauspalkinnoksi kerran kun olin ollut oikein reipas. Tästähän olisi voinut tehdä mitä vain, mutta tein nyt sitten tällaisen.

Joululahjoja

Nyt vasta ehdin tänne lisäämään näitä joululahjajuttuja. On ollut monta projektia ja on vieläkin. Ehkä voisi joskus pitää loman ilman projekteja.

Kokeilin tällaista kuplaneuleeksi kutsuttua tekniikkaa, josta on olemassa loistava ohjevideokin, KLIK. Aika jännää, silmukoita tiputeltiin ja päästettiin purkautumaan.

Sain melko yksityiskohtaisen toiveen tästä joululahjasta ja minulle jäi siis vain toteutus. Kaulaliina.

Joinakin vuosina olen ommellut kaikille kuudelle yöpuvut, mutta nyt ehdin tehdä itse vain kuopukselle. 

Isommille lapsille ompelin merinovillasta kerrastot hiihto- ja luistelutouhuihin.

Tilkkulaatikkoa sain hupenemaan taas jonkin verran tiskiräteiksi. 

Omissa testeissäni neuloskankaat ovat osoittautuneet parhaiksi sekä imukyvyltään että käyttömukavuudeltaan.

 Eräälle ihanalle ja pienelle virkkasin tällaisen lelun.

Ja useammalle keskikokoiselle ja muutamalle isolle tein lapaset paksusta villahuovasta. Yksiin ompelin päällyskankaankin. Loistava kaava näihin (kuten moneen muuhunkin) löytyy Tehtaamosta. 

Siinä oli vanhan vuoden lähes viimeiset. Muutamia on vielä tulossa, kun kerkiän.

Hyvää uutta vuotta! Ollaan ihmisiksi tänäkin vuonna. Kuuntelin presidentin puheen. Tykkäsin, kun hän kehui sitä pientä poikaa, joka kesällä keräsi valtavat määrät marjoja. Siinä minulle ja meille tavoitetta. Ollaan ahkeria tavallisissa pienissä asioissa, kukin sarallamme. Siitä tulee kaiken lisäksi hyvä mieli.