Juhlavaatteita

Meillä oli tosiaan viime viikonloppuna ihanat juhlat, pikkusiskoni häät.

Nuorempi tytöistämme sai aikanaan ristiäislahjaksi pari metriä tuollaista vanhan roosan väristä paksua ja oikeaa raakasilkkiä, jonka kummitäti oli tuonut Intiasta. Ihana ristiäislahja ompelevan äidin tyttövauvalle. Silloin päätin, että teen joskus joihinkin erityisen tärkeisiin juhliin tytölle mekon tästä kankaasta, ja nyt tuntui siltä, että on oikea aika ommella mekko. Harvoin on hirvittänyt yhtä paljon kankaan leikkaaminen. Onneksi kangasta vielä jäi, ja tyttö saa tehdä tai teettää siitä jotain itselleen sitten isona. 

Sitten muistin, että minulla on vielä tallessa raakasilkkiä, jota ostin aikanaan Virosta omaa hääpukuani varten, mutta en koskaan käyttänyt kangasta siihen tarkoitukseen, koska se alkoi näyttää liian luonnonvalkoiselta, siis liian ruskealta. Tästä kankaasta tein kymmenen vuotta sitten kastemekon, jossa on kastettu kaikki lapsemme, ja nyt sai iso tyttö juhlamekon.

Mekkojen helmoihin on ommeltu metritolkulla pehmeää tylliä. Huomasin vain sellaisen jutun näiden kanssa taistellessani, että raakasilkkiä ei noin vain silitetä. Eritoten Intian silkissä oli vahvat taitteiden jäljet enkä ymmärtänyt kiertää niitä, kun leikkasin kangasta mahdollisimman säästeliäästi. Mekkoihin jäi siis näkyviin ikäviä taitteita, mutta ei voi mitään. 

Poikarievut saivat juhlia vanhoissa kamppeissa. Nuorimmalle tein polvihousut. Näitä polvihousujuttuja en olekaan varmaan täällä blogissa esitellyt, koska niitä on valmistunut ennen blogia niin paljon, että uusia ei ole tarvittu. Sanonpa vain sen verran, että en tiedä mitään nätimpää vaatekappaletta pienellä miehellä kuin polvihousut, ja siksi minun ei ole auttanut kuin opetella tekemään niitä. Nyt ei ollut sopivia hollilla, joten sain luvan tehdä uudet. Juhlavaatteet päällä ei oikein keretty kuvailla (tai yritettiin kyllä, mutta kymmenen palkkiopurkan jälkeen luovutin). Löysin vain yhden edes jotenkin kelvollisen otoksen. 

Tuli niin kiire, etten kerennyt pestä kangasta ennen ompelua, ja taas kerran opin, että olisi kannattanut. Tämä puuvillasekoitekangas (äidiltä saatu, kiitos) kutistui sen verran, että päätin ottaa housut muuhunkin kuin juhlakäyttöön, koska juhlia ei ole nyt tiedossa tietääkseni. Ehtiipä vähän käyttää ennen kuin miekkonen kasvaa.

Poikien kravatit ovat palvelleet jo monet juhlat. Kuminauhalla ovat kaulassa kiinni. Kravattien ompeleminen on sangen helppoa, kääntäminen tosin aika työlästä ja solmu niin erikoinen, että olen joutunut turvautumaan asiassa insinöörin apuun. (Kiitos Heikki!)

Jos joku ihmettelee, miksi tuo sormi sojottaa tuossa kuvassa alaspäin, se liittyy juuri tuohon pienen miekkosen kuvausyritykseen. Ei auttanut edes isonveljen sormenheristys, kun kaksivuotias päätti, että hän ei seiso kameran edessä vaan takana. Ihana ikä.

Juhlat on nyt muistoissa ja arki on alkanut. Viime postauksessa vastailin kysymyksiin ja väitin, että pidän kaikista vuodenajoista. Ehkä pidän silti eniten syksystä, kun saa säilöä ja marjastaa, illat pimenevät ja arkeen tulee selkeät raamit. Koululaiset lähtevät ja tulevat, työviikon jälkeen tulee viikonloppu eikä tarvitse keksiä mitään erityistä iltaisin. Voi vaikka istua keinutuolissa ja neuloa ihan pienen rauhallisen hetken, kun on ensin tehnyt iltaruuan ja ei ihan vielä tarvitse alkaa nukuttamaan pikkusakkia.