Nollahukkamekko

Pääsiäissuunnitelmamme muuttuivat, kun lapset, kuinkas ollakaan, sairastuivat mahatautiin. Tauti osoittautui lieväksi ja niinpä pidimmekin lankalauantaina oikein kunnon ompelupäivän, minä ja esikoistyttäreni. 

Ostin tytölle joku aika sitten synttärilahjaksi Prismasta ompelukoneen ja hän on innokkaasti opetellut. Eilen hän ompeli itselleen ensimmäisen mekkonsa (ja vaikutti siltä, ettei jää viimeiseksi, kun kuuntelin suunnitelmia). Annoin tytön ommella saumurilla, kun vahdin vieressä.  

Surautin itselle samanlaisen. Sain viimein tuhottua nämä lähes kymmenen vuotta sitten (ihan oikeasti!) ostamani Nanson trikoot, jotka meinasin jo heittää roskiin. 

Kyseessä on siis ns. zero waste -mekkomalli, josta asiaa esim. täällä Tyrnifarmareissa. Suomensin sen tyttärelle nollahukkamekoksi ja piirsin hänelle ohjeen, jonka liitän huvikseen tähänkin:

Mekossa on kokonaista kaksi saumaa. Mekon tekoa varten ei tarvita kaavaa, vaan apuna käytetään itselle sopivaa t-paitaa.

Mekko leikataan nelinkertaisesta kankaasta, jossa on taite vasemmassa reunassa ja yläreunassa. Hiha leikataan ylätaitteelta ja mekko-osa oikean reunan taitteelta kuvan mukaisesti. Kankaasta leikataan siis vain nuo katkoviivojen osoittamat kohdat eli hiha ja kaula-aukko (ja helman kaarre, jos niin haluaa).

Ne kaksi saumaa ovat vasen hiha-sivusauma ja oikea hiha-sivusauma. Kainalossa vain tehdään jyrkkä kurvi koneella. Omassa mekossani kyllä kavensin hihaa aika reilusti (ja siitä jäi mekon hengen vastaisesti pienet hukkasoirot). 

Tästä ei mekon ompeleminen enää helpommaksi muutu.

Toki vähän lisää hommaa tulee, jos huolittelee kaula-aukon, hihansuut ja helman. Tytön itse tekemässä mekossa niille ei tehty mitään, omassa mekossani rullapäärmäsin ne. 

Mekkoon kuluu kyllä aika paljon kangasta, aikuisen pitkään mekkoon noin 2 m. 

Mutta on se kiva, kun mekko ei kiristä eikä purista mistään, vaan hulmuaa menossa mukana.

Eurokankaan palalaarin kankaasta (mitä lie lycra-tyyppistä liukasta paksuhkoa) tein tunikamallinkin tästä nollahukkamekosta. Tähän pyöristin helman kulmat ja käänsin hihansuut ja helman ynnä kauluksen framilonilla. (Ensimmäistä kertaa tajusin, miksi niin monet kehuu tuota framilonia. Kaula-aukkohan kääntyi sen avulla niin näppärästi, että pitänee ottaa joskus uusiksi.)

Tekaisin vielä niistä suiruista, jotka jäi hihan kavennuksesta kapean vyön, jonka voi solmia vyötärölle, jos siltä tuntuu.

Tästä mekkomallista jäi sellainen olo, että tätä täytyy vielä muodossa tai toisessa kokeilla uudemmankin kerran.