Seitsemät housut

On ollut joitakin vapaapäiviä töistä viime aikoina ja olen päässyt erään lempiharrastukseni pariin: tekemään housuja.

Kolmevuotiaamme on tätä nykyä hyvin varma tyylistään (pinkkiä, punaista ja farkkuja) ja sain kunnian toteuttaa keisarinnan toiveita, koska hänen kaapistaan puuttui housuja. Kaivelin kangaskaappeja ja löysin taas tädin vanhat punaiset sammarit. Jätin nuo nastat/napit paikoilleen, niin tulee vähän katu-uskottavuutta lisää. Mustat tein jostain stretsch-farkkupalasta. Kaavan piirsin niistä ainoista farkuista, jotka keisarinna on perinyt isolta siskolta, mutta jotka olivat tosi risat.

Taakse laitoin kuminauhan, vaikka se ei ehkä täytä kaikkia nykyajan katu-uskottavuusstandardeja, mutta ehkä keisarinna ehtii tutustua näihin standardeihin myöhemmissä vaiheissaan ihan riittävästi. Tärkeintä, että housut pysyy jalassa eivätkä kiristä.

Edelleen kierrätyslinjalla. Käyn toisinaan apuna erään vanhuksen luona ja vastikään mummu tarjosi minulle n. 1,5 m leveää velourtunikaa, koska hänen ei tule sitä pidettyä. Kiitin kohteliaasti ja ajattelin, että onneksi vaate on toistaiseksi minulle vähän iso. Mielessäni näin mahdollisuuden ommella 1-vuotiaalle kotihousuja. Kaavaa ei ole, piirretty toisista housuista.

Isommalla tytöllä ei vähän aikaa sitten ollut edes yksiä farkkuja, mutta onneksi on nuo tunnetuksi tulleet tädit, jotka taas joululomalla toivat kasseittain hylkäämiään vaatteita tänne pohjolan perukoille. Aikuisten housuissa on monesti matalampi vyötärö kuin lapselle on järkevää tehdä ja yllätyksekseni huomasin, että voin leikata housujen etukappaleen suoraan kuten tuossa kuvassa, kavensin vain sivuista. (Tämä olisi ehkä viisaampaa tehdä kaavasta, mutta kun ei ollut kaavaa, niin leikkasin vanhoja housuja apuna käyttäen.)

Taakse laitoin resorin. Taskuihin en koskenut. On kimaltava nappi ja kaikki.

 Farkkujen lisäksi oli tarvetta vähän rennommille kouluhousuille.

Kuvasta ei taida saada mitään selvää, mutta kävimme Eurokankaassa ja löysimme tuollaista kangasta, jolle en kyllä tiedä mitään nimeä: päältä vähän kuin verkkahousukangas, muuten kuin velour, paksua ja sisältä pehmeää. Vähän kyllä jännittää, minkälaisena nämä tulevat pesusta, kun en millään (muka) ehtinyt pestä kangasta ennen ompelua (taaskaan vaikka olen päättänyt että teen sen aina...).

Pari pientä juttua tein housuihin: lahkeen resoriin rypytyksen ja vyötärölle nuo jutut, joiden nimeä en saa päähäni. Siis tuollaiset kaksinkerroin menevät kurtut.

Hupparikangas oli heräteostos sieltä Eurokankaan laarista, kun siinä kerran oli ruusuja se oli kuulema 

i-h-q-u. Kaava siitä Ottobren numerosta 1/2012, jonka ostin irtonumerona, koska tajusin, että siinä on erikoisen paljon hyviä kaavoja. 

Mustien housujen kaavan piirsin tyttären lempihousuista. Tuollainen reisistä vähän leveä ja lahkeisiin kapeneva malli. 

Tällä samaisella kaavalla tein ehkä kummallisimmat housut, jotka olen ikinä tehnyt (jos ei lasketa niitä, jotka tein miehelleni ilman kaavaa, mutta niitä ei ole laitettu tänne blogiin...)

Rakas aviopuolisoni siivoili taannoin vaatekaappiaan ja minä saalistin kierrättysompelijan silmä tarkkana vieressä. Hän hylkäsi myös puvunhousut ja niistä kokeilin tehdä tytölle housut. Tytär ensin vähän empi, että näistä iskän työhousuistako minulle...

...mutta näistä tulikin lempihousut. 

Nyt on tuhottu vanhoja rättejä ja lumppuja lasten vaatteisiin niin paljon, että tilasin kuulkaa ihan kangaskaupan kangasta 1,4 metriä ja pakettia odotellessa tässä aikaani kulutan.

Kaulaliinoja

Joutessani olen kutonut kaulaliinan entisten kaveriksi. 

 Poika toivoi itselleen samanlaista kaulaliinaa kuin iskällä, mutta eri väreillä. Nämä värit hän valitsi. 

Langat olen ostanut hamassa nuoruudessani pienestä kivijalkakaupasta Viron maaseudulla reissatessani. Ostin lankoja aika reilulla kädellä, kun olivat tosi edullisia. Värit ovat ihania, mutta käyttötarkoitusta on ollut vähän hankala löytää, koska lanka on 100 % villaa ja siksi kutittaa hyvin runsaasti. Tällaisia takin päällä pidettäviä kaulaliinoja niistä olen väsännyt.

Tekniikka on sangen yksinkertainen, mikä sopii tammikuun pimeiden iltojen lastennukutusneulomuksiin: huivi neulotaan toisin päin kuin perinteisesti eli luodaan silmukoita huivin pitemmän sivun verran. Sitten vain aina oikein kaksi kerrosta kummallakin värillä vuorotellen. Onhan siinä urakkaa saada kerros valmiiksi, mutta kerroksia ei tarvitse tehdä kovin monta.

Huppupyyhkeitä

Pyyhkeistä ei tässä talossa ole pulaa, mutta jostain syystä useampi yksilö perheessä on sellaista sorttia, että pyyhkeet ei oikein pysy päällä ja menossa mukana, vaan putoavat lattialle ennen kuin lapsi pääsee kylpyhuoneen ovesta ulos. Investoin siksi Ikean reissulla valkoisiin peruspyyhkeisiin ja väkersin niistä jokaiselle oman huppupyyhkeen.

Leikkasin keskelle pyyhettä ympyrän muotoisen kolon pääntietä varten. Olin ostanut myös samanlaisia pikkupyyhkeitä samaisesta tavaratalosta ja niistä sain mukavan isot huput, kun taitoin ne kahtia, muotoilin päälaelta vähän pyöreäksi ja kiinnitin kaula-aukkoon. 

Jokainen jälkeläinen sai valita mieluisan värin sydämeen, joiden perusteella pyyhkeet tunnistetaan eroon toisistaan. 

Että tällaisia valkoisia otuksia täällä tätä nykyä suihkii edestakaisin saunailtoina. 

Syksyn ompeluksia

Pitkin syksyä ehdin aina jossain välissä pikkuisen ommella. 

Koulutytölle tuollainen liivintekele tekoturkiksesta ja tuubihuivi. Huivikangas sukellettu Eurokankaan palalaarista. Tekoturkiksen sain työkaverilta muutama vuosi sitten. (Kiitos vielä!) 

Olen aivan hurahtanut näihin nahkasomisteisiin ja tungen niitä näköjään joka ompelukseen. Tein nahasta napinlävet, kun tuollaiseen paksuun kankaaseen on muuten aika haastavaa tehdä sellaista. Nahkaa on kiva käyttää, kun ei tarvitse mitenkään huolitella reunoja yms. 

Tytär toivoi "laatikkopaitaa" ja arvelin hänen tarkoittavan jotain tällaista. Sangen yksinkertainen toteuttaa: leikkasin kaksinkertaisesta kankaasta taitteelta suorakulmion, taite olkasaumojen kohdalle. Sitten vain aukko pääntielle ja hihat samaan tapaan kuin hihansuuresorit, mutta tietysti vähän pidemmät. Kangas Marimekkoa, muistaakseni.

 Viisivuotiaan paitaosasto oli yllättäen kehnolla tolalla, joten annoin itselleni luvan tehdä pojalle paidan. (Näille nuoremmille on niin mukava ommella, kun he ovat niin vilpittömän iloisia, kun saavat jotain ihan uutta eikä keneltäkään perittyä. Aika useinhan he perivät vaatteet sisaruksilta.)

Tein paitaan tuollaisen korkean kauluksen, joita olen nähnyt tehdasvalmisteisissa paidoissa. En tiedä, saako kuvasta selvää, mutta kaulus on tehty leveästä suikaleesta ja reunat menevät edessä reilusti päällekkäin. Nyörin kiristimet tein vaihteeksi nahasta, kun ajattelin, että tämän paidan omistaja on sen verran eläväistä sorttia, että jollain tapaa varmasti vahingoittaisi joko nyörit tai itsensä, jos ne roikkuisivat sopivasti käsien ulottuvilla. Taskun tein armaan puolisoni hylkäämästä puuvillaneuleesta. Velour Metsolasta.

 Samoin myös tämä traktorikangas on Metsolan alesta tilattu muinoin. Kaavana tässä ja edellisessä paidassa Cheveyo Ottobren nrosta 1/2012. Ja tämäkin pikkumies on kasvanut niin suureksi, että tein jo koossa 122. Voi kun aika kuluu!

Ollaanpa kuulolla, ompelutoverit!

Neulottu taskuvillapaita

Jo syksyllä valmistui tämä esikoispoikani villapaita, mutta kaikki muut kiireet ovat estäneet sen ilmestymistä tänne blogiin. Nyt tuntuu olevan sopiva päivä julkaista tämä täällä, kun ulkona on oikea tammikuun pakkanen.

Paita on neulottu ylhäältä alas Novitan Isoveljestä. Idean sain ihanasta neuleohjekirjasta,  jonka sattumalta löysin kirjastosta, mutta kirja on aikoja sitten palautettu, enkä nyt millään muista sen nimeä tahi tekijää. 

Tein ensimmäistä kertaa neulotun taskun. Se olikin yllättävän yksinkertainen juttu: kaikki tapahtui aika lailla kuten lapaseen peukaloa tehdessä. Lopuksi ompelin valmiin taskun nurjalle kiinni

Villapaidan yläosa on sileää neuletta ja raitaosuus aina oikein. 

Onhan se hyvä, että saa tuon puhelimen välillä taskuunkin!

Pipo ja paitoja mun pojallein

Iltapuhteina pipo koululaiselle. 

Sainpahan kulutettua vuosikaudet kaapin pohjalla lojuneet ei niin minun väriset Novita Woolin loput tähän. Päähine on neulottu 1 o 1 n kaksinkertaisesta langasta, mutta nostin neuloessani  oikean silmukan takareunasta, jolloin tuo oikean silmukan "rivi" korostuu tuollain.

Minun poikani onnistui jollain tuntemattomalla tavalla hankkimaan uuteen talvitakkiinsa heti repeämän. En keksinyt mitään tapaa paikata sitä huomaamattomasti, joten päätin paikata sen huomattavasti. Ompelin reiän päälle mustan nahkaympyrän ja liitin siihen pätkän heijastinnauhaa, koska takista puuttui sellainen tärkeä juttu. 

Näissä mun yrityksen ja erehdyksen kautta etenevissä projekteissa toimii usein periaate: "Jos et voi peittää sitä, korosta sitä". Virhe voi näyttää suunnitellulta yksityiskohdalta, jos ei kerro kenellekään, että se on virhe. 

Pari hupparia ompelin samaiselle jälkeläiselle jo aikaa sitten, kun jotenkin tämä poikapuolisten ihmisten vaatteiden kulutus tuntuu olevan tuplasti kovempaa kuin tyttölapsilla. 

Jämäpaloista ja kavereilta saaduista kamppeista koottu vaatekappale. Taskuun tein tuollaisen nahkanapinreiän. Nahanpalaan saksilla reikä vain. Ainakin muutaman pesukierroksen se on kestänyt ihan kelvollisesti. (Alakuva ei ole kai ihan tarkka, mutta on taas tämä toivoton marraskuu, jolloin ei voi kuvata valoisalla, koska ei kerkeä, kun on aina pimeä.)

Kuvasta ei hyvin näy, mutta kaula-aukkoon tein nahasta lenkin napille. Kovasti kiitoksia sinne kylän toiselle puolelle näistä nahkapaloista! (Ja älkää kysykö, miksi kauluksessa on nappi. Sovitaan, että se oli suunniteltu...) 

Hupaisa juttu tämä viimeinen vaate. Eräs perheenisä luopui R-collectionin hupparista ja jotenkin se(kin) hylätty vaate päätyi meille. Asettelin hupparin päälle 134-senttiset kaavat ja kokosin sen uudelleen. Kaula-aukkoon ja huppuun en koskenut ollenkaan. Poika sai itse valita resorien värin. 

Hetken mietin, onko sopivaa laittaa tähän omaa ompelumerkkiä. Tulin siihen tulokseen, että laitan sen, koska eihän tämä ole aito R-collectionin huppari enää ja se tunnustettakoon oiva-lappusen myötä.

Ps. Tein Oivan ompeluhuoneelle facebook-sivut. Sinne pääsee tuosta oikeasta sivupalkista tunnisteiden alta. Ajattelin, että moni blogin lukijoista ei kai ole bloggerissa ja voi olla helpompaa seurata facebookin kautta. Tarkoitus on aina laittaa facebookkiin linkki, kun julkaisen täällä jotain, mutta muuten aion pysyä täällä rauhallisen blogimaailman puolella.

Hyvää isänpäivää kaikkien lasten isille! Olette lapsillenne ainoita maailmassa.

Virkatut lapaset

Todelliseen tarpeeseen syntyneet lapaset. Olen tänä syksynä hukannut kahdet rakkaat villalapaset, äidin neulomat ja mieheni kummitädin neulomat. Löydän ne vielä, kuten aina ennenkin, mutta alkoi jo sormia palella niin paljon, että piti saada äkkiä lämmikettä tähän hätään. 

Kyllä tämä parjattu Internet silti on aarreaitta esimerkiksi tällaiselle harrastelijakäsityöläiselle. Googlen kuvahaku ja Pinterest tarjosivat niin monet lapaset, että oli vaikea valita. Päätin kokeilla virkattuja lapasia lähinnä siksi, että niitä kehuttiin nopeiksi valmistaa ja totta se kyllä oli. Olisinko käyttänyt näihin lapasiin aikaa korkeintaan pari tuntia. 

Ohje Novitalta, seuraaviin muutoksin (itselle muistiin, sillä tähän virkkauslapaseen varmaan vielä palaan, kun joku muu tarvitsee äkkiä lapaset): 

1. En tehnyt ranteeseen nappikaitaletta, vaan ryhdyin suoraan virkkaamaan lapasosaa.

2. Tein vain viisi kerrosta kiinteitä silmukoita ja sitten vaihdoin pylväisiin, koska älysin, että näin lapanen valmistuu vielä nopeammin. (Eihän pylväät niin tiiviitä ole kuin kiinteät silmukat, mutta kyllä noissa sormet sisällä pysyy.)

3. Kärkikavennuksessa en tehnyt ollankaan välikerroksia, johtuen näistä pylväistä. Viimeisen kavennuskerroksen tein kiinteillä silmukoilla.

4. Peukaloa kavensin viidennellä kerroksella 3x1s. (Peukun tein kiiinteillä silmukoilla.)

Lankana Novitan Isoveli, menekki arviolta yhteensä yksi kerä. Koukku nro 5, kuten ohje käskee.

Nyt on lapaset, vähän reilut, mutta eipähän kiristä.