Mekkoja

Mekkotehtaan Alviina-kaava pohjana, paljon kyllä muokattu. Koossa 92 cm, vaikka lapsi käyttää 104-senttisiä vaatteita.  Pitsivetoketjun kanssa taistelin jonkun verran. Lopulta saumuroin halkion reunat, käänsin ne nurjalle ja ompelin siihen päälle vetoketjun. Ei ollut niin helppoa, kuin luulin.

Kangas paksua trikoota muistaakseni R-collectionilta.

Toinen mekko Hellt speciellt og jubel-kirjan kaavalla, koossa 104 ja tuli kyllä reilusti kasvunvaraa.  

Kangas Ainolan joustofroteeta. 

"Ihmismekko", sanoo kolmevuotias tyttö.

Jumppis kesäksi

Kesää odotellessa leikkelin tämän Metsolan joustofroteen kuopukseni jumpsuitiksi. Viime kesänä oli tällainen asuste kovasti käytössä ja arvelen, että voisi olla tulevanakin. 

Kuvia hänestä on tätä nykyä mahdottoman hankala ottaa, koska hän ei ole lainkaan aloillaan. (Hiusten kampaus ei kuitenkaan toistaiseksi aiheuta haasteita, koska niitä ei ole.)

Kaava on siitä norjalaisesta Hellt speciellt og jubel -kirjasta. Ja jo koossa 92 cm, aika iso vaate hänelle vielä, mutta silti, missä on mun vauvani?!

Niin katsokaa vaikka, siihen hän kiipesi ja alkoi "leipomaan", ei mikään vauva enää. Ihana taapero.

Luutuja ja pannulappuja arjen piristykseksi

Olen pitkin matkaa virkannut ja kutonut pannulappuja ja luutuja esimerkiksi sellaisina hetkinä, kun on tarvinnut pikaisesti kokemusta siitä, että saa jotakin aikaiseksi.

Hauskaa tässä ohjeessa oli, että pannulappuun virkattiin ensin ripustuslenkki ja siitä lähdettiin jatkamaan itse lappuosaa.

Ohjeen löysin Kodin kuvalehden sivuilta. Se on alunperin julkaistu vuonna 1975. 

Luutujahan monet tekevät antibakteerisista langoista, mutta minä kokeilin tuhota ihan tavallisia puuvillalankojen loppuja näihin, kun ei niille tahdo muutakaan käyttöä keksiä. 

Yllättävän hyvin ovat käytössä toimineet. Pesua tietysti tarvitsevat usein, mutta epäilen, että meidän käyttöasteella sitä tarvitsisivat myös antibakteerisemmat luutut. Karkeahko materiaali ja virkattu/neulottu pinta irrottaa tehokkaasti puuronjämät syöttötuolista jne.

Kovasti olisi vetoa tuonne ompeluhuoneen suuntaan, mutta ehkä ennen talvilomaa ei järjesty tilaisuutta tai sitten yllättäen järjestyy.

Vetoketjulliset päiväpeitot

Muistan, kun aikanaan seisoin Marimekon tehtaanmyymälässä ja yritin päättää, tarvitsenko puoli leveyttä vai koko 150 cm:n leveydeltä kangasta lasten kerrossängyn päiväpeittoihin. Päädyin tietenkin pihistelemään ja puoleen leveyteen.

Seurauksena oli, että peitot ja tyynyt pursuivat päiväpeittojen alta, vaikka kanttasinkin päiväpeitot valkoisella useamman sentin levyisellä kaitaleella ympäriinsä. 

Aina silloin tällöin tajuntaani on hiipinyt ajatus, että näistä liian kapeista päiväpeitoistahan saisi sellaiset vetoketjulliset, mutta olen työntänyt asiaa kauemmas mielestäni, koska en ole ollut kiinnostunut ompelemaan vetoketjua lähemmäs kymmentä metriä. 

Viimein kuitenkin ärsyynnyin pursuavista sängyistä niin, että tilasin metriketjua Kangastukusta ja otin härkää sarvista.

Kiersin päiväpeiton kolmelta sivulta vetoketjulla, jalkopään jätin ilman vetoketjua. Eihän näistä taaskaan aivan täydelliset tullut, mutta paremmat kuin ennen joka tapauksessa.

Toisessa on patjan alla kuminauha (koska sain sen suoraan vanhasta parisängyn lakanasta, josta tein nuo reunukset), toisessa jonkin matkaa kangasta, joka tungetaan patjan alle. 

Aika näyttää, miten tämä toimii. 

Ommellessa pohdiskelin sellaista, että on ainakin kahdenlaisia ompeluprojekteja: niitä, joiden aikana nauttii ompelusta eikä muista odottaa sitä, että työ on valmis sekä niitä, joiden aikana odottaa vain sitä, että saa työn valmiiksi. Tämä kuului selkeästi jälkimmäiseen ryhmään.

Seitsemät housut

On ollut joitakin vapaapäiviä töistä viime aikoina ja olen päässyt erään lempiharrastukseni pariin: tekemään housuja.

Kolmevuotiaamme on tätä nykyä hyvin varma tyylistään (pinkkiä, punaista ja farkkuja) ja sain kunnian toteuttaa keisarinnan toiveita, koska hänen kaapistaan puuttui housuja. Kaivelin kangaskaappeja ja löysin taas tädin vanhat punaiset sammarit. Jätin nuo nastat/napit paikoilleen, niin tulee vähän katu-uskottavuutta lisää. Mustat tein jostain stretsch-farkkupalasta. Kaavan piirsin niistä ainoista farkuista, jotka keisarinna on perinyt isolta siskolta, mutta jotka olivat tosi risat.

Taakse laitoin kuminauhan, vaikka se ei ehkä täytä kaikkia nykyajan katu-uskottavuusstandardeja, mutta ehkä keisarinna ehtii tutustua näihin standardeihin myöhemmissä vaiheissaan ihan riittävästi. Tärkeintä, että housut pysyy jalassa eivätkä kiristä.

Edelleen kierrätyslinjalla. Käyn toisinaan apuna erään vanhuksen luona ja vastikään mummu tarjosi minulle n. 1,5 m leveää velourtunikaa, koska hänen ei tule sitä pidettyä. Kiitin kohteliaasti ja ajattelin, että onneksi vaate on toistaiseksi minulle vähän iso. Mielessäni näin mahdollisuuden ommella 1-vuotiaalle kotihousuja. Kaavaa ei ole, piirretty toisista housuista.

Isommalla tytöllä ei vähän aikaa sitten ollut edes yksiä farkkuja, mutta onneksi on nuo tunnetuksi tulleet tädit, jotka taas joululomalla toivat kasseittain hylkäämiään vaatteita tänne pohjolan perukoille. Aikuisten housuissa on monesti matalampi vyötärö kuin lapselle on järkevää tehdä ja yllätyksekseni huomasin, että voin leikata housujen etukappaleen suoraan kuten tuossa kuvassa, kavensin vain sivuista. (Tämä olisi ehkä viisaampaa tehdä kaavasta, mutta kun ei ollut kaavaa, niin leikkasin vanhoja housuja apuna käyttäen.)

Taakse laitoin resorin. Taskuihin en koskenut. On kimaltava nappi ja kaikki.

 Farkkujen lisäksi oli tarvetta vähän rennommille kouluhousuille.

Kuvasta ei taida saada mitään selvää, mutta kävimme Eurokankaassa ja löysimme tuollaista kangasta, jolle en kyllä tiedä mitään nimeä: päältä vähän kuin verkkahousukangas, muuten kuin velour, paksua ja sisältä pehmeää. Vähän kyllä jännittää, minkälaisena nämä tulevat pesusta, kun en millään (muka) ehtinyt pestä kangasta ennen ompelua (taaskaan vaikka olen päättänyt että teen sen aina...).

Pari pientä juttua tein housuihin: lahkeen resoriin rypytyksen ja vyötärölle nuo jutut, joiden nimeä en saa päähäni. Siis tuollaiset kaksinkerroin menevät kurtut.

Hupparikangas oli heräteostos sieltä Eurokankaan laarista, kun siinä kerran oli ruusuja se oli kuulema 

i-h-q-u. Kaava siitä Ottobren numerosta 1/2012, jonka ostin irtonumerona, koska tajusin, että siinä on erikoisen paljon hyviä kaavoja. 

Mustien housujen kaavan piirsin tyttären lempihousuista. Tuollainen reisistä vähän leveä ja lahkeisiin kapeneva malli. 

Tällä samaisella kaavalla tein ehkä kummallisimmat housut, jotka olen ikinä tehnyt (jos ei lasketa niitä, jotka tein miehelleni ilman kaavaa, mutta niitä ei ole laitettu tänne blogiin...)

Rakas aviopuolisoni siivoili taannoin vaatekaappiaan ja minä saalistin kierrättysompelijan silmä tarkkana vieressä. Hän hylkäsi myös puvunhousut ja niistä kokeilin tehdä tytölle housut. Tytär ensin vähän empi, että näistä iskän työhousuistako minulle...

...mutta näistä tulikin lempihousut. 

Nyt on tuhottu vanhoja rättejä ja lumppuja lasten vaatteisiin niin paljon, että tilasin kuulkaa ihan kangaskaupan kangasta 1,4 metriä ja pakettia odotellessa tässä aikaani kulutan.

Kaulaliinoja

Joutessani olen kutonut kaulaliinan entisten kaveriksi. 

 Poika toivoi itselleen samanlaista kaulaliinaa kuin iskällä, mutta eri väreillä. Nämä värit hän valitsi. 

Langat olen ostanut hamassa nuoruudessani pienestä kivijalkakaupasta Viron maaseudulla reissatessani. Ostin lankoja aika reilulla kädellä, kun olivat tosi edullisia. Värit ovat ihania, mutta käyttötarkoitusta on ollut vähän hankala löytää, koska lanka on 100 % villaa ja siksi kutittaa hyvin runsaasti. Tällaisia takin päällä pidettäviä kaulaliinoja niistä olen väsännyt.

Tekniikka on sangen yksinkertainen, mikä sopii tammikuun pimeiden iltojen lastennukutusneulomuksiin: huivi neulotaan toisin päin kuin perinteisesti eli luodaan silmukoita huivin pitemmän sivun verran. Sitten vain aina oikein kaksi kerrosta kummallakin värillä vuorotellen. Onhan siinä urakkaa saada kerros valmiiksi, mutta kerroksia ei tarvitse tehdä kovin monta.

Huppupyyhkeitä

Pyyhkeistä ei tässä talossa ole pulaa, mutta jostain syystä useampi yksilö perheessä on sellaista sorttia, että pyyhkeet ei oikein pysy päällä ja menossa mukana, vaan putoavat lattialle ennen kuin lapsi pääsee kylpyhuoneen ovesta ulos. Investoin siksi Ikean reissulla valkoisiin peruspyyhkeisiin ja väkersin niistä jokaiselle oman huppupyyhkeen.

Leikkasin keskelle pyyhettä ympyrän muotoisen kolon pääntietä varten. Olin ostanut myös samanlaisia pikkupyyhkeitä samaisesta tavaratalosta ja niistä sain mukavan isot huput, kun taitoin ne kahtia, muotoilin päälaelta vähän pyöreäksi ja kiinnitin kaula-aukkoon. 

Jokainen jälkeläinen sai valita mieluisan värin sydämeen, joiden perusteella pyyhkeet tunnistetaan eroon toisistaan. 

Että tällaisia valkoisia otuksia täällä tätä nykyä suihkii edestakaisin saunailtoina.