Ompeluhuoneen kauppa

13. lokakuuta 2013

Päähineita ja huppari

Keksinpäs taas jotain ommeltavaa pienistä tilkuista. 


Pihistin nukenvaatelaatikosta yhden vastasyntyneen vauvan lakin, leikkelin sen kappaleiksi ja piirsin kaavat. Ompelin lakkikappaleet yhteen saumurin laakasaumalla, niin saumat ei paina pientä päätä. Laakasaumahan on molemmilta puolilta tasainen eli nurjalle puolellekaan ei jää mitään saumavaroja. Osaan lakeista tein tahallaan lyhyet nauhat ja ajattelin pitää niitä löysällä umpisolmulla. Pitkät nauhat on aina jotenkin pelottavia vauvojen kaulan seutuvilla. Kankaat Metsolasta paitsi apinakankaasta en taaskaan muista, mistä olen sen tilannut.




Näitä tekisi mieli ommella enemmänkin, mutta pitää ensin odottaa, että saa kokeilla, istuuko lakit vauvan päähän.

---------------------------

Kokkihatut herättivät täällä päin niin paljon tunteita, että niitä piti ommella lisää, että kaikille riittää. Nyt on kokkeja, milloinkahan me leivotaan?


-------------------------------

Kolmevuotias poika tuli tässä yhtenä päivänä onnellisena näyttämään piirrustustaan, jossa potkaisee palloa. Nyt kuva komeilee pojan hupparissa, vaikka valokuvassa ei kovin selvästi näykään. 


Kopioin piirrustuksen kaavapaperille ja kiinnitin kaavapaperin etukappaleeseen nuppineuloilla. Takapuolelle lisäsin palan tukikangasta. Sitten vain ompelin suoralla ompeleella, tikin pituutta lyhensin vähän, jotta kurvit onnistuu helpommin. Kun kuva oli valmis, revin kaavapaperin pois. (Idea tähänkään ei ole omasta pääkopastani suinkaan, vaan eräältä ompeluystävältä. Odotellaan, milloin hänen blogiinsa ilmestyy tämän hupparin esikuva...)



Hupullisten vaatteiden ompelussa pidän eniten hupun vuorikankaan valinnasta. Tässä vuorikankaaksi päätyi pala Nanson trikoota. Itse huppari R-collectionilta tilaamaani ohutta collegea, hupun musta kangas ja resorit niin vanhoja, etten yhtään muista, mistä ne ovat peräisin.

Tällaisia tänään.

3 kommenttia:

  1. Hyvä idea kopioida lapsen oma piirustus huppariin. Luulen, että tuosta paidasta tulee 3-vuotiaan lempivaate. -virpi-

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommenteista Virpi. Lapset on kantanu mulle jo aika monta kuvaa, jotka pitäisi ommella johonkin...

    VastaaPoista
  3. Tosi söpö tuo O:n piirtämä kuva ja siitä tehty huppari! Ja leipurinhatut suorastaan houkuttelee leipomaan - kolmen viikon päästä voin tehdä jotain noiden pienten leipureiden kanssa, jos mullekin löytyis essu + hattu lainaan :))

    VastaaPoista