No niin. Vielä ihan vasta jos joku olisi minulle sanonut, että pistä päälle kukkamekko, niin olisin kyllä kieltäytynyt heti, mutta...
Sitten tilasin itselleni yllätykseksi ja suureksi iloksi kukkakangasta.
Ajattelin, että teen itselleni hillityn ja hienon kukkamekon, mutta jostain syystä huomasin tilaavani myös toisissa väreissä tätä kangasta. Olen tässä olosuhteiden pakosta viettänyt ihanan aurinkoista kevätlauantaita sisällä ja miettinyt, kumpi näistä jää minulle.
Oikeastaan sitä ei tarvinnut edes paljon miettiä. Lapset toivottavasti ilmoittavat sitten, kun häpeävät liikaa äitiään, joka kulkee kirkuvan värikkäissä vaatteissa.
Pari ajatusta vielä:
1. Olen havahtunut sellaiseen hienoon tosiasiaan, että täällä konkurssien ja epäonnistuneiden kilpailukykysopimusten keskellä viriää aivan mahtavaa pienyrittäjyyttä ja samalla kotimaista taidetta. On ihmisiä, jotka piirtävät kuoseja ja kuvioita ja on toisia ihmisiä, jotka teettävät ne kankaiksi. Sitten on meitä, jotka sormi enterillä jonotamme, että ehdimmekö tällä kertaa saada oman palamme ennen kuin kangas myydään loppuun. En tiedä, onko kuosisuunnittelu tai kankaiden myynti hyvä bisnes, mutta ainakin näissä piireissä on sellaista tekemisen meininkiä ja intoa, jota Suomi tarvitsee. Olen ymmärtänyt, että kankaita kysytään ja viedään jonkin verran myös muualle Eurooppaan. Jotenkin niin tykkään tällaisesta, että joku äiti jossain ei jää ruikuttamaan sitä, että on meillä vaan maa, jossa koko ajan leikataan kaikilta, vaan tarttuu härkää sarvista ja alkaa hommiin. (Ymmärrän hyvin myös sen, että tällainen vaatii luovuutta, lahjakkuutta ja riittävästi omaa tilaa ynnä muuta, enkä syytä ketään, joka ei tee samoin, koska en itse tuohon pystyisi.)
2. Olen miettinyt, pitäisikö minun hankkia peitetikkikone vai ei. Kyseessä on siis kone, jolla voisi näppärämmin ommella noita viimeisessä kuvassa näkyviä tikkauksia. Pystyn tekemään ne hyvin myös ompelukoneen kaksoisneulalla, mutta peitetikkikone kai nopeuttaisi.
Viikonloppuja, ompelu- ja muut ihmiset!
